Pentti  ehdokasnumerolla    16

Tavoittelen kuntavaaliehdokkuutta 2021 puolueeni SDP.

Kuntien elvyttäminen vaatii koko maan laajuisesti vapautta kunnan itsenäiseen talouteen. 

2015 vuodesta on puhuttu kilpailukykysopimuksesta, tuloksena oli pakkolakipyrkimys, jolla saatiin työpalkkoja alennettua.
Yhteiskuntasopimuksella pyrittiin heikentämään AY liikkeiden vaikutusvaltaa. 
AY liikeiden heikentäminen antoi työnantajille mahdolisuuden työpalkkojen alentamiseen.
Kaiken totuuden nimissä on vain tehtävä perusteellinen veromuutos.
Yritysveron alennus 10 % alkuun, mahdollistaa työntekijöiden lisäämistä. Jokainen työllistetty maksaa veroa, työllistetty tuottaa enemmän verokertymää kuin yritysveoa on laskettu. Myöskin yritys lisää tulostaan isommalla työtekijämäärällä. Työikäiset työllistettynä eivät tarvitse työmarkkinatukia. Säästetty työmarkkinatuki on myöskin säästö julkiselle taloudelle.


Varsinainen kunnan virkatoimi on oltava valtuuston demokraattinen päätöksien teko ilman liiketaloudellista kytköstä.

Kuntien kehitys ja työllistäminen pitää turvata kuntien ulkopuolisella liiketoiminnalla, siis yrittäjien voimalla. 
Yrittäjät tekevät kunnassa yksityistä liiketoimintaa ja maksavat kuntaan veroa.

 Kuntapalvelut on oltava kunnan sosialiset palvelut, ministeriön määräämät
 tai kuten ennenkin. Kuntapalvelukulut maksetaan veroilla ja valtion tuella.

Toivottavaa olisi, että ministeriö muuttaisi verotusta palkansaajien sekä yritysten osalta siten, että palkansaajan ja yrityksen tulo on saajan tulo eikä niin, että verottaja ottaa lähes kaiken eikä saajalle jää riittävästi omaan käyttöön. Kunnassa toimivan yrityksen pitäisi maksaa vero kuntaan jonka ylijäämä maksetaan valtion kassaan. 

Nykyinen verotus toimii kommunistitalouden tavalla. Palkan ja Tulon saajan rahat verotetaan valtion kassaan josta ne jaetaan avustuksina tai tukirahoina kansalle, aivan kuten Neuvostoliiton polipyroon toimintakaava.

Kaikki turhaa viranomaispuuhaa josta maksetaan palkkaa, joka taas maksetaan verotuloilla. Ilman turhia viranomaispalkkoja voisi hyvin laskea tuloveroprosenttia.

Emme kuitenkaan kuntapäättäjinä voi vaikuttaa suomen verokäytäntöön. Ainoastaan seuraavilla eduskuntavaaleilla äänestäjät voivat valita eduskuntaan veroasiantuntijat. 

Tarvittava eduskunta voidaan valita useamman vuoden aikana ennen vaalia. Jokaisen äänestäjän on tiedettävä, että väestö kuuluu moniin puolueisiin, ja kansan haluama eduskunta voidaan ohjatusti valita puolueiden kautta. Joka kunnassa ja jopa kylätasoilla on puolueosastoja, niissä tapahtuu ehdokasvalinnat.

Verotus koskee oikeistoa, samoin kuin vaemmistoa, niissä asioissa on oltava yhteistyökykyinen puolueiden kesken. 

 Kateudella eikä riidalla ei rakenneta mitään.


Työ, Suomen hyvinvointia lisätään kaikkien yhteiskuntaluokkien yhteistyöllä. Kansalaisten eläkekertymä muodostuu työpalkan yhteydessä maksetusta työeläkemaksusta, eläkekassavarainto pysyy vahvana hyvällä työllisyydellä. Suomen siirtyessä Euro aikaan, yrittäjät liputtivat yritykset suomesta pois halvan veron maihin. Suomessa suoritettavia urakoita teetettiin halvan palkan maista suomeen tuotujen työntekijöiden työnä. Suomen työttömyys lisääntyi. Työttömille ei kerry eläketuloa eläköitymisen alkaessa kukaan ei ajatellut, että kuka maksaa eläkkeet niille jotka ovat ilman omaa syytään työttöminä. Suomen perustuslain mukaan eläkeläisten toimeentulo on turvattava.

Miljonääri on monen suuri tavoite, kysyn miksi. Jokaisen kansalaisen pitäää ymmärtää, että mikäli rahaa kerätään siitä ei ole rahana hyötyä, vaan raha on ostamisen ja myynnin välinen vaihto ja arvon näytön tarpeellinen seteli tai kolikko.  Kiinteän omaisuuden omistaminen on järkevää, omaisuus tuottaa ja työllistää. Omaisuus, metsä ja kiinteistöt säilyttävät markkina-arvon rahan arvon vaihdellessa ylös tai alas.   

Valtioiden pankeissa on tietty rahavarainto, jos raha pesiintyy kuten nyt euro aikaan, rahaa siirretään EU:n alueella maasta toiseen joissain maissa voi tapahtua valuuttapula, siksi suomenkin talous on notkahtanut. Mielestäni rahalla pitää ostaa ja myydä eikä siirtää pois maasta. 

Neuvostoliitosta ei turistit saaneet viedä yhtään Rublaa eikä kopeekkaa pois maasta.
Nyt pitää laskea suomen oma valuutta, eikä sitä valuuttaa saa siirtää minekkään Panaman kaltaiseen maahan. Eihän Panama ole Euromaa.  Niin mutta, Union on liittänyt euroopan Amerikkaan.
Amerikka rippuvaisuus on Suomelle sekä Euroopalle suuri vaara.

Ulkomaan kauppa ei saa kuluttaa esim. suomen valuuttavaraintoa. tämä on nyt tapahtunut EU: n aikana.
Joka kerää rahamiljoonia, sekä siirtää ulkomaihin hyviin sijoituksiin tapahtuu aina suomen valuutan vajausta, vaikka onkin Euro raha.

Tämä kaikki rahan poistuminen suomesta johtuu liiallisesta verotuksesta. Tämä pitää ministeriön ymmärtää. Yritysvero on tärkein suomen rahavarainnon sekä työllisyyden vahvistamisen kohde.
Yrityksen pitää kyetä palkkaamaan työntekijä ilman työllistämistukirahaa.
Verottajalla ei saa olla oikeutta verottaa yritystä konkurssiin.

Työntekijän on kyettävä elämään palkalla ilman sosialitukia, verottajalla ei saa olla oikeutta verottaa palkansaajaa niin, että palkka ei riitä elämiseen. 


  

Olen huolissani rokoteaikataulusta, ja sen hitaudesta. 

Mikään poliittinen tilanne eikä euroopan omanedun tavoittelu saa estää käyttämästä Saljut rokotetta. 
Uskon Venäjän valmistavan turvallista rokotetta. 
Venäjällä vältetään Antipiotin käyttöä, ja monissa muissa lääkkeissä on tehoaineet bioloogisia, uskon, että Bakteerit tuhoavat nyt Koronaviiruksia. Näin on kehitetty Linex forte suoliston hoitolääke sitäkään ei ole hyväksytty Suomen apteekki myyntiin.
Oma Linex kokemukseni on 20 vuoden käyttö. Alkuun olen ostanut Linexin Pietarin apteekista. 
Koronan estäessä Venäjän matkan, niin jouduin etsimään Linexin netistä. Helpotus ja huokaisu, nyt vatsan oireilu rauhoittui.
Nyt Linex Forte on vielä tehokkaampi kuin aikaisemmin, käyttöohjeissa lukee, Linex suojaa myöskin viiruksilta.
Viimeinen Linex on itselläni kokeeksi tilattuna Bulgariasta. Postilaatikosta noudettu 2. 3. 2021.
Linex Forte valmistaja on Sandoz, toimii useissa euroopan valtioissa. Lääketehdas eikä tukku toimita 
tilauksesta. Siksi jouduin tilaamaan Bulgariasta. Nettiin julkaistu hinta 9 €
Bulgariasta tilattuna noin 20 €
Venäjällä 14 kapselin paketti maksaa 5€.  Bulgarian tilaus 20 €.

Kuntatason vaaleissa oma tarkoitukseni on saada työllisyyden vahvistamiseen johtavia aloitteita
etenemään. Punkalaitumelta voisi saada alkuun nykysuomeen sopiva SDP.n Forssan kokouksen tapaan 
muutos nykytilanteeseen.
Tavallisena kyläpoliitikkona ei ole mitään auktoriteettia.

Näkisin hyvin tärkeänä, että kaikki elintasoryhmät ymmärtäisivät oman asemansa yhteiskunnassa. Maan yhteiskuntasopu alkaa kunnista, suomi jakautuu kuntiin ja kaupunkeihin. kunnista yhteiskuntasopu siirtyy luonnollisesti eduskuntaan, sitä kautta voimme saada paremman hyvinvointisuomen.
Pääomaväestö myöskin hyötyy kun työtätekevä suuri yhteiskunta voi hyvin, ja ostaa ilman säästämättä kallista tuotetta. 

Maaseutu tuottaa suomeen paljolti elintarvikkeita. Suomi on elintarvikkeiden osalta omavarainen, on hyvä, kun kuitenkin etelän maista tuodaan banaania kahvia sekä riisiä, niitä kun suomessa ei voi viljellä. Myöskin kausikasvuston tuonti on hyvä olla saatavilla. Euroopan unioni pitää saada huolehtimaan euroopan valtioiden etusija-asema, on myöskin tärkeätä asettaa jokainen EU maa itestään vastuulliseksi, kauppa ja siinä tavaranvaihto on hyvä asia , mutta kenenkään ei pidä joutua  rahallisesti tukemaan  muita valtioita.   

Vihdoinkin, sain sivuni auki. 
Kuntavaalit alkaa, pyrin Punkalaitumella SDP ehdokkaaksi. Korona haittaa vaalityötä, kuitenkin  tulen esittämään tavoitteeni lähimmän kuukauden aikana.

Facebook sivustolla voi kaikki kuntalaiset kirjoitella mielipiteitään, ja tentata kaikkea mitä ehdokkaalta punkalaitumen valtuustoon valintaan edellytetään.



Viime hetken kirjoitus ennen vaalipäivää. 12.04.2019  klo 20,47
Suomessa on ryhdyttävä perustamaan Osuuskuntia, vanhainkodit ja palvelutalot ovat ensimmäisenä muutettava osuuskunniksi. Vanhushoito on jokaisen ihmisen loppuelämän vaihe. Osuuskunnat eivät ole voittoatuottavia, niissä voi auttavaa toimintaa suorittaa vanhusten omat sukulaiset, eli nuorempi sukupolvi. Ilman tuottotavoitetta uskon voitavan maksaa jonkun kulukorvauksen sekä joissain määrin palkkaa.  Osuuskunta on helppo perustaa sekä kevyesti verotettava.

Arvioni Euroopassa tapahtuneesta sosialihallituksen vahvasta voitosta. Tapahtuma oli Ranskan vaalien sosialistien vahva voitto, joka koitui Ransakan tappioksi. 70% vero pääomaluokalle ja suurille tulonsaajille muodosti laajan yrityksien siirron pois Ranskasta. Tapahtumien jälkeen Ranskan maatalous lamaantui, työttömyys nousi huippulukemiin. Sama tilanne kävi suomen Ensogutsait paperitehtaalle Kemijärvellä, tehdas siirrettiin Brasiliaan, eikä palaa milloinkaan  suomeen. 

On hyvä jos SDP voittaa vaalit, siinä tapauksessa odotan SDP:ltä malttia verotuksessa. Uskon rikkaiden työllistävän suomen väestöä kun annetaan yrittäjille myöskin mahdollisuus riskittömään tulonhankintaan vero 29- 30 % on maxim. Olen jo muussa yhteydessä kirjoittanut, yritysveroa pitää laskea siinä määrin, että yritykselle jää varaa maksaa riittävä palkka työntekijälle. Työntekijä maksaa veroina yrittäjän saaman veroalen valtiolle, lisäksi yrittäjä kykenee jatkamaan toimintaa sekä lisäämään tuottoaan ja työllistämistä. Olosuhteet  on muokattava niin ettei kenenkään tarvitse piilotella tulojaan verokeitaisiin. Alkavankin yrittäjän on kyettävä vahvistamaan yrityksen varaintoa omavaraisuuteen jolloin tuotantoa on helppo pyörittää. Demokratia on oltava vahva, Ay liikkeet on otettava täysmittaisesti käyttöön vahvistamaan työreformia. Missään vaiheessa ei saa muodostua vasemmiston eikä oikeiston Diktatuuria.

Valtion yhtiöt. Posti ensimmäisenä on palautettava valtion yhtiöksi. VVO  Osuuskunnat palautettava valtion hallintaan.

Eduskuntavaaliehdokkaana saatuani eduskuntaan pääsyyn riittävän äänimäärän lupaan tehdä kaiken voitavan Suomen kansantalouden parantamiseksi. Ainoa keino on  saada julkinen talous menoihin nähden riittäväksi ja säädellä verotusta siten, että yrityksien kannattaa työllistää työntekijöitä. Mielestäni yritysveroa on laskettava jolloin yrityksille jää ivestointiin ja hyvään palkanmaksuun varaa. Jokainen työntekijä maksaa veroa, joka korvaa yrityksiltä kevennetyn veron valtiolle ja kunnille. Kansan ostovoiman lisääminen vilkastuttaa kaupan myyntiä, helpottaa perheiden asumisen toteutumista. 
Tosiasia on, että vaikka ehdokas lupaisi niin tai näin, ja vallanvaihtoon tarvitaan vähintään 1/3 osa edustajapaikoista 67 edustajaa. Paavo Väyrysellä on elämän iän kestänyt parlamentaarinen kokemus. Lisäksi Paavolla on Urho Kekkosen valtakaudella muodostunut malli jolla Suomen maata on johdettu kansan hyvinvoitiin. Väyrynen on suomen kokenein valtiotieteen tohtori, ensimmäinen EY komisaari. Euroopan yhteisö on kauppaliiton muodossa euroopan mahdollinen yhteinen järjestö. Union muotona euroliitoo on nyt ja tulevaisuudessa hallitsematon. Ehdokkaiden ei kannata luvata mitään, jokainen edustaja joka jää vähemmistöön ei kykene tekemään päätöksiä. Kaikki lupausten toteutus on äänestäjisen varassa.

Olen aloittanut työurani 17 vuotiaana, matalapalkka-alalla Karkkilassa puusepänliikkeessä. 18 vuotiaana, auton ajokortin saatuani rohkenin lähteä Helsinkiin rakennustyöhön, palkka nousi reilun 2 kertaisesti. Olin ehkä työnantajalle hyvä työntekijä, kun pomo kysyi olisiko sinulla kavereita Karkkilasta mukaan.  Sain 2 ikätoveria.  Karkkila - Helsinki työmatka kului rattoisasti sekä kaverit maksoivat matkasta hyvin. Saatu matkaraha vahvisti omaa käteenjäävää palkkaa. Työ kesti reilun puoli vuotta. 

Seuraava työpaikkani oli Otto Vuorion päävarasto Helsingissä. Tehtävä oli työmaaroikkien / valoroikkien sekä jatkoroikkien päiden kytkeminen. Siitä alkoi sähkötyön ensimmäiset askeleet. Myöhemmin lisäoppia hankin lyhytkursseilla. Vuosien kuluessa hankin moniin ammattitöihin kurssia. Kaikki työt olivat mahdollisia tehdä vain  osaamisen perusteella. 90 luvun lopulla tuli pakotteita kurssille, joista sai ns sertifikaatin, kirjallisen todistuksen osaamisesta. Monille ammatti aloille muodostui sertifioinneista haittaa ja työlle hidastuksia.

30 ikävuoteen jatkui edellämainittu työ malli. Elämään tuli muutos, tanssi otti mukaansa, suoritin ensimmäisen tanssikurssin. Opin tanssilavoille soveliaat tanssit. Elämään muodostui loistavaa sisältöä, Lauantaitanssit muodostui lähes intohimoksi. Hyvään tanssikokemukseen ei sopinut alkoholi. 35 - 55 iän välillä suoritin kilpatanssin valmentajakurssin. Perustin Vantaalle Kilpatanssiseuran. Aktiivi kilpailu-urani kesti 15 vuotta. Yleiskunto pysyi vahvana, olin kaikinpuolin iloinen tanssiharrastuksesta, 50 vuotiaana lihaskunto oli  erinomainen. 

Tulevaisuuden Eur00ppa on suuren muutoksen edessä. Epävarmuus asioita tulee olemaan. Euroopan valtioiden jääminen suurvaltapolitiikan jalkoihin on jokaiselle valtiolle varmasti ongelma. Olemme saaneet Suomessa nauttia 1950 luvun jälkeen itsenäisyydestä. Nyt on 2019 eduskuntavaalilla turvattava itsenäisyytemme.  On äänestettävä eduskunta joka estää Suomen joutumisen mahdollisesti tulevaan Euroopan osavaltioon. Osavaltio myöskin muodostaa sotilasliiton jota johtaa Nato. Suomi EU jäsenenä joutuu luopumaan omasta poulustuksestaan. Maan ulkopuolinen maanpuolustus on kuin itsemurha, antautuminen. Nato on Amerikan johtama puolustusliitto, siksi on tarkoin tiedettävä mitä tehdään. Olen tietoinen vaaroista etenkin Venäjän raja, on puolet koko suomen rajasta.  Hyvin vaarallista on asettua Idän ja Lännen väliin. Venäjä ei ole suomelle vaara. Suomi ei saa uhkailla Venäjää Natolla. 

 Vasemmistoliitto sekä SDP on Suomen  sinipunahallituksen kaudella SDP puheenjohtajan johdolla, vasemmistoliiton tukemana myynyt valtion yhtiöitä suurpääomille. Valtion yhtiöiden yksityistäminen on heikentänyt julkisen talouden tulokertymää.


27  ikäisenä rakensin Vantaalle omakotitalon. Oma rakentaminen oli ensimmäinen, lapset kasvoivat aikuisiksi. Suomen lama koetteli tanssi riepoi perhesuhteita. Laman aiheuttama tulevaisuuden epävarmuus pudotti kiinteistöjen hintoja. Perheeni ajautui jakoon omaisuudesta ei saanut puoltakaan edellisvuosien hintatasosta. Pidin huolta, että saatu omaisuus ei menetä arvoaan, ostin Espoosta huoneiston jonka arvo nousi inflaation mukana. Nousuaalto korvasi osan lama-aikaan myydyn kiinteistön hintatappiosta. Espoosta muutin Helsinkiin omistusasuntoon. En ole asunut vuokralla juuri ollenkaan. Helsingistä muutin Nurmijärvelle, ostin peruskorjattavan kiinteistön, halusin peruskorjata talon ja laajentaa kokoa Vanha hirsikehikko oli täysin laho. Talo piti rakentaa uudestaan. Siitäkin sevisin, kiinteistössä asuttiin 5 vuotta. Nurmijärven keskustaan rakensin poikani kanssa 2004 - 2005 välisenä aikana  paritalon. Silloisesta tilanteesta johtuen jouduin myymään kiinteistön lähes ilman tuottoa.  

Viimeinen uudiskohde jäi Tyttärelleni varatuksi Nurmijärvelle. Olosuhteiden pakosta jouduin muuttamaan pysyvästi asumaan Punkalaitumelle  2017 syksyllä. Ostin perinnöllä sijoitus omaisuutta joka oli tarkoitus siirtyä edelleen perintönä lapselle. Suunnitelmassa tapahtuneen muutoksen vuoksi jouduin asettumaan itse kiinteistöön asumaan. 2018 kesällä olin paljon Helsingissä rakentelemassa Kesäteatterituli lavasteita sekä sääsuojauksia.  Puhkalaitumen kiinteistön peruskorjauksen aloittaminen jäi elokuun puoleenväliin. 2019 kesällä aion keskittyä päätoimisesti Punkalaitumen kiinteistön peruskorjaukseen. Kuitenkin Eduskunta on kaiken edellä. Olen pyrkiyt eduskuntavaaliehdokkaaksi siinä onnistumatta. Äänestäjät, uskon, että. Ilman puolueen 67 edustajan määrää ei ole riittävää voimaa kääntää Suomen suuntaa. Seuraavien eduskuntavaalien tullessa pyrin ehdokkaaksi. Valituksi tullessa keskityn vain eduskuntatyöhön. Toivottavasti todellinen Demokratia toteutuu Suomessa. 

HUOM. Videoiden lisäykseen sinulla on oltava youtube tili !

Suomi 100 vuotta

Itsenäinen Suomi täytti sata vuotta vuonna 2017.

Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Juhlavuosi synnytti tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa. Se elää koko Suomessa, koko vuoden 2017. Tekojen kautta tarkastellaan Suomen itsenäisyyden vuosisataa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.



Tähän voi kirjoittaa 

Sivusto on avattu uudelleen. Tervetuloa Pentin sivustolle.